Segunda Minimano on yritys, jonka taustalla vaikuttaa yrittäjä Hanna Salastaro.
Segunda Minimano on perustettu rakkaudesta lastenvaatteisiin sekä lapsiperheiden
tarpeisiin. Yrityksen perustamisen idea tuli intohimosta kierrättämiseen. Aurinkorannikolle
muuttaessa huomasin että kierrättämisen kulttuuri on Espanjassa todella erillainen ja
kaipasin jatkuvasti kirpputoreilla kiertämistä. Ajatus syntyi siitä perustaa oma käytettyjen
lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden myymälä. Itselläni on 1.v ja 5.v lapset joiden kanssa
kierrättäminen on ollut osa perheen arkea. Halusin tuoda tämän mahdollisuuden myös
aurinkorannikolle.
Segunda Minimano ideana on luoda viihtyisä kauppapaikka nykyaikaisille lastenvaatteille, -
tarvikkeille.
Vaatteet ja tavarat on järjestetty koon ja kategorian mukaan esille, tarkoituksena nopeuttaa
ja sujuvoittaa löytöjen tekemistä.
Kalusteet on suunniteltu ja sijoiteltu niin, että käytävillä mahtuu vaivattomasti liikkumaan
vaunujen kanssa.
Koska olemme koko perheen kirpputori, rakensimme tiloihin myös leikkipaikan.
Meille on tärkeää palvella koko perhettä ja tuottaa kaikille asiakkaille ja myyjille
mahdollisimman mukavia osto- ja myyntikokemuksia sekä ennen kaikkea vaivatonta
palvelua ruuhkavuosien keskellä.
Koko henkilökuntamme koostuu asiakaspalvelun ammattilaisista ja on hyvin perillä
erilaisista lastenvaatemerkeistä ja niiden hintatasosta.
Vastaamme mielellämme kysymyksiin niin paikan päällä, puhelimitse, sähköpostitse kuin
somessa!
5 Faktaa kierrättämisestä:
1. Kierrättämällä säästät energiaa ja luonnonvaroja.
Vaatteet saastuttavat ympäristöä koko elinkaarensa ajan, materiaalikuitujen valmistuksesta vaatteen hävittämiseen saakka.
Tiesitkö että yhden farkkuparin tekemiseen kuluu
keskimäärin 10 000 litraa vettä? Yhden puuvillapaidan valmistaminen kuluttaa 2 700 litraa vettä. Se on yhtä paljon kuin ihminen juo keskimäärin kahdessa ja puolessa vuodessa. Vaateteollisuus päästää meriin mikrokuituja vuosittain määrän, joka vastaa 50 miljardia muovipulloa.
Kierrättäminen vähentää raaka-aineiden ja energian tarvetta. Usein kierrätetyn materiaalin uudelleenkäyttö vie vähemmän energiaa ja vettä. Tällöin kierrätysmateriaalista valmistetun lopputuotteen ympäristöjalanjälki on huomattavasti pienempi kuin raaka-aineista valmistetun. Kierrättäminen hillitsee siten myös ilmastonmuutosta.
Vaateteollisuus on maailman toiseksi saastuttavin teollisuusala, miksi ihmeessä antaisit sille
tukesi?
2. Toisen riesa voi olla toisen aarre.
Useimmilla meistä löytyy kotoa tavaroita, joita emme käytä, ja jotka eivät enää tuota meille iloa. Se ei tarkoita, ettei sama tavara voisi ilahduttaa jotakuta toista. Kannattaa siis laittaa hyvä kiertämään ja tarjota käyttämättömäksi jääneille tavaroille uusi elämä jonkun toisen luona.
Tapa, jolla ihmiset pyrkivät eroon ei-toivotuista vaatteista, on myös muuttunut. Tavaroita heitetään pois eikä lahjoiteta. Alle puolet käytetyistä vaatteista kerätään uudelleenkäyttöä tai kierrätystä varten ja vain 1% kierrätetään uusiksi vaatteiksi.
Joidenkin tutkimusten mukaan yksin Espanjassa myydään vuosittain 80 miljoonaa vaatekappaletta, ja yksittäinen espanjalainen heittää samalla ajanjaksolla pois yli seitsemän kiloa vaatetta. Maailmassa viedään joka sekunti yhtä kuorma- autollista vastaava määrä vähän käytettyä vaatetekstiiliä poltettavaksi tai kaatopaikalle
3. Kierrättämällä voit säästää ja tienata selvää rahaa.
Myymällä käyttökelpoisia tavaroita meille voit puolestasi tienata itse rahaa ja tarjota samalla tavaroille uuden elämän. Tämä on suosituin tapa osallistua kierrätysmuotiin.
Tule vain myymäläämme ja ota sinne mukaan omat vaatteesi myytäväksi tai vaihdettavaksi samankaltaisiin vaatekappaleisiin.
Second hand shop kauppiaat ovat yleensä pienyrittäjiä, jotka tekevät kauppaa rakkaudesta lajiin. Jokainen euro menee hyvään tarkoitukseen.
4. Kierrätys edistää kiertotaloutta ja synnyttää uutta.
Kiertotaloudessa jätettä ei synny ja toisen jäte on toisen raaka-aine. Arvokkaat materiaalit pidetään kierrossa mahdollisimman pitkään. Kiertotalous luo uutta työtä materiaalivirtojen, tuotesuunnittelun ja teknologian sekä uusien palveluiden parissa.
5. Kierrättäminen voi olla hauskaa
Puheet ilmastonmuutoksesta, väestönkasvusta ja kasvavan kulutuksen mukanaan tuomasta kestävyyskriisistä aiheuttavat monelle voimattomuuden tunnetta – mitä yksittäinen ihminen voi tehdä kaiken keskellä? Paljonkin!
Kierrättäminen on konkreettinen ympäristöteko, jossa tarvitaan meidän kaikkien panosta.
Pienet teot johtavat yhdessä suuriin muutoksiin. Kotona kierrättäminen voi olla myös hauskaa ja lapsille kierrätys on usein mieluista puuhaa:! Et voi koskaan tietää etukäteen, mitä löydät. Meillä asioiminen tarkoittaa aina seikkailua. Et voi koskaan suunnitella löytöjäsi etukäteen.
Jos meistä jokainen osallistuu siihen, teemme hyvää planeetallemme.
Oletko mukana?